Päivä 8

Psyko-hotelli tällä kertaa

Kalliota matkan varrella

Heräämisen jälkeen lähdettiin kiireen vilkkaan ajamaan takaisin kohti New Yorkia. Auto piti palauttaa vuokraamoon takaisin puoleen päivään mennessä ja lähdimme tuttuun tyyliin (ei tosin Kimmolle) hieman myöhässä. Tarkoituksena oli syödä aamupalaa tien päällä. Osalla porukasta oli eilisiä wingsejä vielä jäljellä ja muutkin pärjäsivät joten kuten, joten paahdettiin menemään täydellä höyryllä. Takapenkillä parannettiin jälleen maailmaa (=puhuttiin Hello Kittysta), kun etupenkkiläiset keskittyivät ajamiseen ja suunnistamiseen. Lopulta olimme jo suhteellisen lähellä New Yorkia, kun pysähdyimme "huoltoasemalle", joka paljastui jälleen kerran massiiviseksi ostoskeskukseksi. Suomessa pysähtyminen tauolle moottoritietä ajaessa tarkoittaa yleensä ABC:ta tai korkeintaan jotain Heinolan Citymarkettia, mutta Amerikassa pit stopin takaa paljastuu aina joku valtava shopping mall. Piipahdimme pikaisesti Bread Factoryssa tms. aamupalalla ja minä otin jälleen tuttuun tyyliin bagelin cream cheesellä. Niitä tulee niin ikävä Suomessa.

New Yorkia lähestyttäessä suurkaupungin syke alkoi jälleen tuntua ja pilvenpiirtäjät näyttivät upeilta, kun ajoimme rantaaviivaa myöten kohti Isoa Omenaa. Nähtiinpä nyt myös Vapaudenpatsas, joka näytti pieneltä kaikkien pilvenpiirtäjien rinnalla. Pienen sompailun jälkeen pääsimme takaisin vuokraamoon ja auto saatiin palautettua ongelmitta.

Kristukselle oma sairaala!

Lähdimme jälleen laukkujen kanssa etsimään uutta majapaikkaamme, joka sijaitsi Greenwich Villagessa. Koska olimme vähän ajoissa, asuntoa ei oltu vielä siivottu edellisten jäljiltä, mutta onneksi todella mukava vuokraisäntä antoi meidän jättää laukut asunnolle. Päätimme shopata vähän evästä ja mennä läheiseen Washington Square Parkiin kuluttamaan aikaa. Puistossa olikin mukavan boheemi tunnelma, kun paikalliset treenailivat akrobatiaa, puluihmiset ruokkivat lintuja ja pianisti soitti flyygeliä keskellä puistoa. Jonkin aikaa fiilisteltyämme jatkoimme uuden kotikonnun tutkimista ja lopulta menimme kaupan kautta kotiin. Päätimme evästää kämpillä ja suunnitella illan menoja. 

Pulumummo suoraan Yksin Kotona-elokuvasta

Venyvää sakkia

Sattumalta olimme bonganneet, että legendaarisessa Madison Square Gardenissa soitti sinä iltana Muse, joten päätimme lähteä koettamaan onnea lippujen kanssa. Anna ja Lehel eivät olleet niin innostuneita Musesta, joten he suuntasivat etsimään, josko löytäisivät jonkun hyvän stand up-esityksen.

Wayne Gretzky

Knicksien pelaajat ja minä

Ohjeita kuivauslaitteen käyttöön

Menimmekin suoraan palloilemaan Madison Square Gardenin nurkille ja löysimme lippuluukut, joissa ei ollut yhtään jonoa. Kyselimme lippuja ja niitä oli onneksemme vielä jäljellä. Koska esitys alkoi jo tunnin sisällä, myytiin kaikki liput roimilla alennuksilla. Sehän sopi meille ja otimme parhaat paikat ensimmäisestä katsomosta 65 dollarilla. Lämppärinä oli Biffy Clyro.

Show oli mahtava ja eturivistä näki suhteellisen hyvin. Desibelit olivat huomattavasti korkeammat kuin Suomessa, mutta hyvin Muse veti, niin kuin aina. Ruletista tuli tällä kertaa yllätyssektori ja tyttö yleisöstä valitsi esitettäväksi Dead Starin. Ja Musehan soitti, mitä pyydettiin :) Keikan jälkeen menimme vielä Times Squarelle, joka oli ihan kulman takana. Aukiolle astuminen oli kuin toisesta maailmasta. Valojen määrä oli surrealistisen uskomaton ja porukkaa riitti. Kaupat olivat vielä puolen yön maissa auki ja pakkohan sitä oli mennä shoppailemaan, kun siihen oli mahdollisuus. Monikerroksinen Forever 21 tarjosi jälleen vaikka mitä kotiin viemisiksi. Lopulta olimme shoppailleet tarpeeksi ja lähdimme joskus kahden maissa takaisin kämpille. Anna ja Lehel saapuivat myös hetken päästä. He olivat onnistuneet menemään hyvin outoon stand-upiin, jossa katsojia oli ollut vaan kourallinen. Edellisenä päivänä tapahtunut Bostonin pommitapaus vaikutti paikallisiin joka puolella maata niin, että he eivät uskaltaneet liikkua julkisilla paikoilla ja siksi monet yleisötapahtumatkin kärsivät yleisökadosta.

Biffy Clyro!

Muse

Sitten olikin jo aika mennä nukkumaan, vaikka Greenwich Village ei tuntunut nukkuvan koskaan. Meno oli kova, riippumatta vuorokauden ajasta. Meitä onneksi väsytti niin paljon, ettei ulkomaailman rytke jaksanut kauaa häiritä ja uni tuli nopeasti.